perjantai 31. elokuuta 2012

Vierailijoita olkkarin ikkunan takana!

 
Pieni kauriin vasa oli emonsa kanssa olkkarimme ikkunan takana iltapalalla! Vasa kulki aivan emonsa kannoilla, turvallisen tyytyväisenä. Kuva on hieman "pimeä" kun oli oikeasti jo melko pimeää! Pikkuisen pilkut kuitenkin erottuivat hämärässä hyvin, kaunis pienokainen!

 
"Hetkinen! Tuolla ikkunassa on paparazzi!" No, ei kai se meille mitään tee...
 
Mandykin seurasi tiukka ilme naamallaan, mitä noin 5metrin päässä tapahtui! Luonto on siis aivan lähellä tai siis mehän olemme luonnon keskellä! Eki ei tällä kertaa huomannut mitään eikä kukaan viitsinyt rollia koiruudelle, että ikkunan takana on vieraita...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

I ♥ Your Blog






Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 
Vastaukset:
1. Kaunis kiitos Tunnustuksen antajalle, Minnille!
2. - (Jätämme tämän väliin, tämä kun on jo kiertänyt niin moneen osoitteseen)
3. Tehty...
4. Jihuuuuu!!!! :)))

tiistai 21. elokuuta 2012

Satunnaista tarinaa ja kuvaa


On se jännä juttu, miten kissat rakastavat kaikkea puhdasta ja tuoksuvaa! Joka kerta, kun pesen esim. tämän vessan maton (missä on muuten koiranpennun kuvia...), on Mandy puhtaan maton huomattuaan nukkumassa kerällä maton päällä... Huomioi Mandyn häntä! Se on kuin kyykäärme sahalaitoineen...

Tässä Mnady on saanut tuoretta itseongittua ahventa ja Ekiähän tuoksu kiinnostaa! Mandy käy nuuskimassa Ekin kuonoa ihan kuin haluaisi sanoa, että "Älä käy mun kala-aterialle!" tai että "Mä sain tällästä hyvää, syö sä mitä sulle annetaan!" Tästä näkee tämän parivaljakon hierargian, kissa on ylenpänä :)))


Mandyllä on joskus mielestäni hassuja nukkumapaikkoja. Tässä yksi suosikkipaikka... Laatikon päällä, jossa sisällä on mm. vanhoja koulukirjoja... Tässä huoneessa on mm. tietokone, joten joskus koneelle mennessäni Mandy tulee tämän laatikon päälle viettämään siestaa...


Tämä on mielestäni hieman pentumainen kuva Mandystä, vaikka kuva on otettu nyt kesällä! Mandy nukkuu viltin päällä sohvalla, ihan kuin haluaisi sanoa "Olen väsynyt ja piilossa, anna mun nukkua!" Melkein on neiti vaarallisen maastoutuneena viltin kuvioihin, tarkkaan pitää katsoa ettei isttu päälle!

perjantai 17. elokuuta 2012

Relax!


Joskus on syytä ottaa iiiihan rennosti, vai mitä? Kissaviltin päällä löhöävä kissa! Kyllä pituutta on tässä neidissä ihan riittävästi! Häntäkin on melkoisen pitkänä! Kolmen hengen sohvalle ei välttämättä mahdu kuin 2; 1kissa ja 1ihminen. Vai pitäisikö ajatella, että johan tässäkin kuvassa on jo 9henkeä... Tiettävästi Mandyllä on vielä kaikki 9 tallella...


Koira on hyvä oppimaan talon sääntöjä. Kun sängyn päällä on päiväpeitto, on koiralla lupa nukkua sängyllä. Jos päiväpeittoa ei ole, niin Eki laittaa kuononsa sängynlaidalle ja katsoo anovasti, että jotain puuttuu... Tämä iso tyyny on Ekille hyvin rakas ja tärkeä! Mikä olisikaan ihanampaa, kuin hinkata kuonolla tyynyn alta ja sitten vasta käpertyä nukkumaan?

maanantai 13. elokuuta 2012

# 1 TUNNUSTUS
Tunnustuksen lähettäjänä "Kissanpäiviä sijaiskodissa"

Saimme siis ihka aidon ja meille ensimmäisen tunnustushaasteen!

Tunnustuksen saajan pitää:
1. Pitää kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Tässä tunnustuksemme:

1. Suurkiitokset ihka ensimmäisestä tunnustuksestamme Sijaiskodin koko väelle!

2. Voi ei, tämä on liian vaikeaa meille, sillä olemme uusi bloggaaja, eikä meillä ole kelle jatkaa tätä! Kuten antajakin kertoi, tämä on jo tainnut kiertää monessa mukana... Emme siis pysty ikävä kyllä tämä kohtaa täyttämään, anteeksi!

3. Kts. ed. kohta

4.1. Mandy on erittäin ilmeikäs kissa! Neidin naamasta kyllä näkee erittäin selvästi mm. leveän hymyn, mielinkielin -olemisen, pirullisen ivahymyn (yleensä osoitettuna isokuono-Ekille), hämillisyyden tai täydellisen väsymyksen, jne.

4.2. Ekillä on hassut, mustat pilkut molemmin puolin etukroppaa, noin olkapäiden/rinnan kohdalla. Näyttää siis melko hauskalta! En ole koskaan nähnyt sellaisia pilkkuja muilla sakuilla!

4.3. Mandy on "Agoutiltaan tiikerikuvioinen, T-lokukseltaan Tabby" eli suomennettuna Mandyllä on tiikeriraidat ja neidin otsassa on hauska M-kirjainta muistuttava kuvio. Netin ihmeellinen maailma kertoo selväsanaisemmin asiasta ja lisää infoa asiasta kiinnostuneille.

4.4. Ekin suvussa on erittäin paljon suojelukoirina käytettyjä koiruuksia, joten Eki on myös erittäin suojeluviettinen! Mm. kesällä lastemme uidessa meressä, Eki tuli väkisin verkkoaidan läpi poikiemme luokse uimaan ja vahtimaan heitä, eikä suostunut poistumaan rannalta ennen, ennenkuin viimeinen ihminen oli tiukasti maan pinnalla, pois vedestä!

4.5. Mandyllä on jokaisessa tassussa tassuntaustat ja anturat pikimustat, tassun pääliset on harmaammat.

4.6. Eki on ylisuuri sakemanniuroksen mittoihin! Sutjakka ja sopusuhtainen, mutta koska on pitkä poika, myös korkeutta ja painoa löytyy! Eki painaa lähes 50kg!
4.7. Mandyllä on huomattavan pitkät viikset ja melko runsaslukuiset! Myös kulmakarvat ovat pitkät! Viikset ovat osittain 2-väriset, eli osa viiksistä on täysin vaaleat, osa on juureltaan mustat ja "latvoiltaan" vaaleat!

4.8. Ekillä on hassu "syntymämerkiksi" kutsumani juttu! Eli herran kielen takaosassa on musta pilkku! Tämän näkee kun herra haukottelee oikein antaumuksella!


Tässä Mandyn komeat viikset, värit ja pituuden kyllä sokeampikin huomaa???


Ja tässä näkyvät Ekin komeat pilkut! Hups! Kukas se siellä sängyn alla tällä kertaa vaanii???

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Koko eläintarinamme alkoi tästä pikkuisesta!


Ensimmäisenä oli tämä veijari, Eki! Tosin se on nykyään vähän isompi... Tässä kuvassa ollessaan se oli nykyiseen kokoonsa nähden vain pään kokoinen... Nykyään se on kuulemma (äiskä kertoi) yli-iso, yli uroksen ylärajan... Mutta sutjakan ja sopusuhtaisen näköinen, mutta pitkä kuin juna ruuhka-aikana!

Kaikki siis alkoi hänestä! Eki asteli taloon jouluaaton aattona 2009! Mutta jotain tuntui puuttuvan kun Eki täytti vuoden... Talosta puuttui kissa! Perheen tasa-arvoa piti saada hieman enemmän balanssiin eli taloon asteli Mandy -neiti! Tällä hetkellä perheeseen kuuluu äiti, isä, 2 ala-asteikäistä poikaa, poikakoiruus ja tyttökissa eli 2 alfanaarasta 4 alfaurosta vastaan...

Aurinko- / sateenvarjo


Oli ihan pakko laittaa tällainen kuva, kun siskoni Mindy kaipaili kovasti omaan drinksulasiinsa aurinkovarjoa ja mä löysin tällaisen meidän pesuhuoneesta tossa joku aika sitten. Käviskö tää sulle Mindy?

No, ehkä joo, tää taitaa olla vähän liian iso ja painava sun lasiin, mutta ihan kiva tää on erikoisena päikkäripaikkana? Pantteripilkullinen varjo ja alla ilves-Mandy!