sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sängyn petaamisen stoppari

Jossakin vaiheessa muistelen, että oli blogimaailmassa puhe, että kissat tykkäävät petaamattomista vuoteista enemmän kuin pedatuista. Noh, koita nyt sitten pedata tämäkin vuode...
 
 
Arvon neiti on vallannut pienen pienellä olemuksellaan ihmisten lepopaikan niin, ettei sitä nyt hennonnut pedata, ennenkuin arvon neidolle sopii... Närkästynyt ilme siis kertoo, että häivy siitä häiritsemästä! Tulen pois, kun Minulle sopii! Peitto on sopivan rutussa ja patja on lämmin ihmisten yöunien jäljiltä!

Meillä siis pitää pitää pedata joko heti herättyään (mitä yleensä ei tietenkään suositella, vaan ensin pitäis tuulettaa vuode) tai sitten petaus menee johkin iltapäivän puoleen, ellei sitten jokin mielekäs asia saa kissaa liikkeelle... Esim. pyykkien poisotto naruilta tai märkien laitto narulle saattaa toimia melko tehokkaasti.
 
Koirallahan ei sänkyyn luonnollisesti ole asiaa, ennnekuin päiväpeitto on laitettu. Taitaa mirreli tietää sen ja siksi valtaa mielellään sängyn ennen petaamista... Ovela katti, Hänen korkeutensa!

torstai 27. joulukuuta 2012

Parhaat joululahjat käytössä

Mandy sai heti ensimmäisestä paketistaan kivoimman lahjansa, uuden hiirilelun, sellaisen kivan harmaan ja karvaisen!

Neliveto päälle ja hiirelle kyytiä koko kissan voimalla! Takana näkyvät muutkin Mandyn lahjat, Cosma- ja Dreams -herkkuja.

Ekin parhaat lahjat näkyvät tässä: Keilan muotoinen lelu ja uusi (tarpeeksi iso) peti!

Mun keilani! ja petini!

Mukavaa joulun jälkeistä elämää kaikille!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Mandyn kuusenoksaleikit

video

Mandyllä oli hauskaa, kun joulukuusesta lähti pieni 5-10cm:n oksanpalanen! Oksaa piti läpsiä tassuilla, sen kanssa piti ottaa mattopainieriä, jne... Tässä melko laiha näytös, sillä kun kuvaaja ei ollut paikalla, leikki kiihtyi ihan toisiin sfääreihin... Tässä siis hienostunutta näyttöä.

Välillä piti ihmetellä, mikä on tuo sininen juttukin lattialla, no se on Ekin oma lelu, ei siis kissalle mitenkään tärkeä juttu... Oksanpala on paljon kivempi juttu. Sen perässä Mandy meni pitkin ruokapöydän alusta, yms... Laihat ovat "köyhän perheen" kissan lelut ennen joululahjojen saamista...

perjantai 21. joulukuuta 2012

Pikkutontut liikkeellä

Kun emäntä avasi Zooplussa paketin, missä olivat kaikki karvaisten lasten joululahjat, ei Mandy voinut vastustaa uteliaisuuttaan, vaan hypääsi samantien laatikon sisältöä tutkimaan... Ei kyllä ollut reilua ennen aattoa tutkia omia lahjuksiaan...



Kun Mandyn sai vihdoin pois (parin turhan yrityksen jälkeen) laatikosta, neiti oli innokkaasti paketoimassa sekä karvaisten lasten että ihmislasten paketteja kuin partioilainen "Aina valmiina!" 


Eki otti hieman iisimmin, vaikka kirsu kyllä väpätti aina ilmaa, että mitä ja kenelle seuraava paketti on menossa... Eki lähinnä makoili emännän takaviistossa ja ainakin leikki nukkuvaa...

torstai 20. joulukuuta 2012

Mandyn iltapesu

video
Miksei saa olla iltapesulla rauhassa, kettu kainalossa? Täytyyhän mullakin olla oma unikaveri!

Joulu tulee!

Meillä on ilmeisetynyt joku koirankoppi pöydälle, kun olin nukkumassa! Emäntä oli näköjään tehnyt snoopyn koppeineen jouluksi! Miksei mitään kissamaista?

Minua ei kyllä tämä höskä kiinnosta lainkaan, saa olla mun puolesta ihan rauhassa! Eki kyllä on siitä kovin kiinnostunut. Liekö koira luullut, että toinen koira on tullut sen reviirille, kun niin nuuskii sitä...?
HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE! T: Mandy perheineen